tiistai 10. helmikuuta 2015

Kosmetiikan pakkaaminen matkalle

Varsinkin ulkomaille suuntaava saattaa tuskastua kosmetiikan määrästä, mitä matkalle pitäisi ottaa mukaan. Keräsin pianon päälle nopeasti meiltä löytyvät aineet, jotka todennäköisesti pakkaan
mukaan seuraavalle matkallemme Gran Kanarialle:
 

Melkoinen määrä. Puntaria minulla ei ole, mikä kyllä olisi paljon matkustavalle tarpeellinen kapine, mutta jokainen voi arvioida painoa, jonka tämä erä matkalaukkuun tekee. Seuraavassa esittelen kymmenen + yksi vinkkiä kosmetiikan pakkaamiseen:
 
 
1. Pakkaa vain tarpeellinen määrä. Nuukana ihmisenä ostan useimmiten suurpakkauksia, joiden litrahinta on alhaisempi kuin pienempien pakkausten. Matkalla viivytään usein kuitenkin vain viikko tai pari. On turhaa lähteä kantamaan jokaista pörttöä edestakaisin. Laita siis talteen kaikki pienet purnukat, joihin voit pakata matkalle sopivan määrän tarvitsemaasi kosmetiikkaa.


2. Hyödynnä näytepakkaukset. Kerään aina kaikki näytepakkaukset talteen ja olenpa tilannut niitä joskus Yvesh Rochersiltakin. 1,5€:n hintaan sain noin 30 näytettä. Yhdessä näytteessä on yhdestä kahteen millilitraa ainetta ja se riittää kahdesta kolmeen käyttökertaan. Kahden viikon reissulle tarvitset siis noin seitsemän näytettä. Näytepakkaukset soveltuvat parhaiten kosteusvoiteen, puhdistusvoiteiden ja hajuveden korvaamiseen. Kyllä, olen joskus pakannut hajunäytteitä matkalle mukaan ja joka päivä sutaissut uutta tuoksua iholleni. Näytepakkauksia saattaa saada tilattua myös ilmaiseksi tuotteen jälleenmyyjältä.

 
 
3. Pursota kosteusvoide ruiskulla piilarikoteloon. Minulla ei sattunut nyt olemaan tarpeeksi näytepakkauksia varastossa, joten turvauduin ylimääräiseen piilarikoteloon ja lääkeruiskuun. Kasvoille tarkoitettua kosteusvoidetta ei missään nimessä kannata lähteä matkalle kantamaan, sillä ne säilytetään usein lasisissa, painavissa rasioissa. Ainetta myös kuluu vähän matkalla. Apteekista esim. antibiootin mukana saatavalla ruiskulla voit kätevästi ja siististi siirtää kosteusvoidetta piilarikoteloon. Halutessasi voit pursottaa toiseen koteloon päivä- ja toiseen yövoiteen. Yhden kotelon vetoisuus on 4ml.
 
 
Tähän kuvaan laitoin vielä alkuperäisen purkin ja piilarikotelon vertailun vuoksi vierekkäin.
So, I put the picture of the original jar and eye contact packging, side by side.
 
4. Pakkaa jokainen mukaan haluamasi tuote pienempään purkkiin. Vähennät pakattavaa tavaraa jopa 50%!
 
 
 
5. Älä pakkaa ilmaa! Usein pakattavat tuotteet ovat jo hieman käytettyjä ja siis vajaita. Siirrä aine pienempään purkkiin, jolloin et kanna laukussasi ilmaa. Muista nimikoida purkit, jotta perillä välttyisit aineiden tunnistamiselta hajun perusteella.


 
 
6. Pakkaa kosmetiikka muovipussiin. Mikään ei harmita niin, kuin matkalaukkuun levinnyt aurinkoöljy tai -rasva! Vaikka sulkisitkin pakkaukset kunnolla (ja pakkaisit mukaan vain hyvin sulkeutuvia tuotteita), on olemassa vaara, että purkki menee rikki. Varsinkin lennoilla matkalaukut joutuvat erittäin kovaotteiseen käsittelyyn. Apteekin muovipussit ovat sopivan lujia, mutta pieniä (ja ilmaisia).



7. Yhdistele. Saman sisältöisiä vajaita tuotteita voi yhdistellä yhdeksi täydeksi. Minulla oli kaksi vajaata aurinkorasvapurkkia, joissa oli eri suojakerroin. Yhdistin ne yhdeksi. Sk on nyt jotain kuuden ja kahdentoista väliltä (tämä on hyvä muistaa perillä).
 

 
 
 
8. Muista matkapakkaukset. Tässäpä vinkki miehille: kun ostatte naisellenne hajuvettä, ostakaa sellainen paketti, johon sisältyy pienempi matkapakkaus. Hajuvesiä myös myydään pieninä matkapakkauksina, samoin kuin monia muitakin kosmetiikkatuotteita.

 
 
 
9. Korvaa meikkilaukku iltalaukulla. Kun meikkilaukun sisältö on valittu, pakkaa tuotteet meikkilaukun sijaan iltalaukkuun. Iltalaukun suttaantumiselta vältyt, kun laitat tuotteet ensin pieneen muovipussiin. Ainakin minä kaipaan perillä iltalaukkua, kun menemme hotellin ravintolaan syömään. Diabeetikkona insuliinikynä on ainakin oltava mukana, mutta iso käsilaukku on juhlavamman puvun kanssa kömpelö.


 
 
10. Karsi, karsi, karsi. Mieti mitä oikeasti tarvitset matkalla. Ainakin miehille 2in1 bodyshampoot ovat käteviä. Tuotteet, joita saatat tarvita erikoistilanteessa (monet lääkkeet esimerkiksi) kannattaa jättää matkalaukusta pois ja ostaa periltä, vain jos niitä todella tarvitsee.



11. Välttämättömät lääkkeet voi pakata pieneen karkkirasiaan. Apteekista tai kaupasta saatat löytää soman karkkirasian. Rasia sopii hyvin miniapteekiksi. Pakkaa matkalla välttämättömimmät tai tarpeellisimmat lääkkeet rasiaan. Jos lääke on liuskassa, voit leikata sopivan määrän. Varmista kuitenkin, että erotat lääkkeet helposti toisistaan, jos pakkaat eri lääkkeitä samaan rasiaan!

 
Minun matkakosmetiikkani on nyt tässä.
 
Vielä lopuksi vinkki aineen siirtämiseksi pienisuisesta purkista toiseen lääkeruiskun avulla:
1. Pullista isompi purkki (esim. shampoo-pullo) isoksi, niin että pullo vetää ilmaa sisäänsä, suuaukko vielä tässä vaiheessa ylöspäin.
2. Työnnä lääkeruisku purkin suulle, käännä suuaukko alas ja heilauta purkkia niin, että aine valuu alas.
3. Ime lääkeruisku täyteen ainetta.
4. Litistä pienemmän purkin kyljet littanaksi, niin että ilma tulee ulos purkista. Vie ruisku purkin suulle ja työnnä aine purkkiin samalla, kun päästät purkin kylkien palautumaan normaaliasentoon. Purkkiin syntyy alipaine, joka imee ruiskusta vapautuvan aineen sisään sottaamatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti